Puolukan väri ei vastaa luonnonmukaista, eikä myyntisivustonne valokuvia. Väri lähinnä pilaantunut ruskea puolukka.
Tämä on ihan asianmukaista ja kerrottu kyllä tuotetiedoissa :). Karneolien värien sävyt ovat yksilöllisisä ja voivat vaihdella paljonkin raakileen ja ylikypsän puolukan välillä.
Hei!
Kiitos kysymästä.
Arvosteluni:
1) KIRKKOVENE PANNUNALUNEN
- Innovatiivinen ja kaunis tuote.
- Myyntisivuillanne oleva kuva tuotteesta saa kuitenkin aikaan visuaalisen harhan Kirkkoveneen dimensioista.
- Kuvan perusteella näyttäisi siltä, että tuotteen spesifikaatiossa (s=6mm) olisi painovirhe.
- Oletin paksuuden olevan ilman muuta vähintäänkin kaksikertainen ilmoitettuun verrattuna.
Tarkasteltuani tuotetta lähemmin:
- Oman teknisen arvioni perusteella voin suositella kyseisen Kirkkoveneen (jonka lautavahvuus s= 6mm) käyttöä pöydällä ainoastaan profiilin mukaisena koristeena/ suojana esim. salaatti-/ leikkeleastian tai vain lämpimän tarjoiluvadin alusena.
- Huom. Esimerkiksi tulikuuma valurautainen grillipannu siirrettynä liedeltä suoraan pöydälle vain ko. Kirkkovene suojana, saattaa säteilylämpö aiheuttaa jälkiä lakatun pöydän pintaan.
Ps.
- Tästä syystä toimitinkin ulkomailla olevalle kaverilleni Kirkkoveneen mukana edellä mainitsemani huomautuksen lisäksi koivun rungosta moottorisahalla leikkaamani (s= an 1 inch) kakkaran. Sellainen alunen testattuna toimii pöydän suojana kuumemmassakin käytössä.
2) VOI VITTU! -voiveitsi
- Kaunis, mutta hieman hentoinen tuotteen nimeen verrattuna.
- Sopii siksi vain satunnaiseen käyttöön.
- Materiaali voisi olla tervalepän sijaan lujempaa, esimerkiksi saatavuuden puitteissa katajaa.
Espoossa, 22.5. 2024
Ystävällisesti
Ossi Pehkonen / p. [****] / e-mail: [****]
Upeat tuotteet ja nopea toimitus, arvostan suuresti myös hakukenttää: "mitä vittua etsit?" Oranssi vittujen kevät-kassi toimii tilanteessa kuin tilanteessa vitun hienosti😉👍
Saamastani korviksesta lähti kuukauden käytön jälkeen kivi ja sain asiakaspalvelun kautta uuden, ehjän korvikset tilalle. Suurkiitos!!! Nyt saa taas laittaa vitut korviin ylpeydellä! Kiitos paljon!!! ❤️
Onneksi kotoa löytyi sopiva ketju korvaamaan. Nopea toimitus!
Huono kiinnityssysteemi heijastimessa, kun meinasi vittu hävitä jo ensimmäisenä päivänä. Onneksi huomasin, kun tippui. Vaihdoin tilalle renkaan ja lipenterin, ni ei vittu enää tipahtele haarojen välistä 👌